Kartta - Sinnamary

Sinnamary
Sinnamary on kaupunkikunta Ranskan Guayanassa. Se sijaitsee lähellä samannimisen joen suuta 115 kilometriä Cayennesta luoteeseen. Kunnassa on 3 000 asukasta (vuonna 2019).

Sinnamaryn kunnan pinta-ala on 1 340 neliökilometriä. Se rajoittuu idässä Kouroun, etelässä Saint-Élien ja lännessä Iracoubon kuntiin sekä pohjoisessa Atlantin valtamereen. Sinnamary kuuluu Savanesin kuntayhtymään.

Seudun kanta-asukkaat ovat karibeja. Ranskalaiset saapuivat sinne vuonna 1624 ja hollantilaiset miehittivät sen vuosina 1657 ja 1664. Uudisasukkaiden harjoittama karjanhoito perustui orja- ja myöhemmin vankityövoimaan. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa tärkeimmäksi elinkeinoksi muodostui kullankaivu. Vuonna 1955 Sinnamaryyn tuotiin indonesialaisia viljelemään riisiä. Nykyään paikkakunta tunnetaan lähinnä käsityöläisistään.

Sinnamaryn kautta kulkee Cayennen ja Saint-Laurent-du-Maronin välinen maantie N1. Kaupungin lähellä on lentokenttä. Kunnan alueella sijaitsee Petit-Sautin vesivoimalaitos. Sinnamaryjoen estuaari on 284 neliökilometrin laajuinen Ramsar-alue, jonka eläinlajeihin kuuluvat lamantiini, liemikilpikonna, silmälasi- ja kääpiökaimaani sekä kanadansirrin kaltaiset muuttolinnut.

 
Kartta - Sinnamary
Kartta
Google Earth - Kartta - Sinnamary
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Sinnamary
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Sinnamary
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Sinnamary
OpenStreetMap
Kartta - Sinnamary - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Sinnamary - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Sinnamary - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Sinnamary - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Sinnamary - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Sinnamary - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Sinnamary - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Sinnamary - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Sinnamary - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Sinnamary - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Ranskan Guayana
Ranskan Guayana, viralliselta nimeltään Guayanan merentakainen departementti , on Ranskan merentakainen departementti ja hallintoalue Etelä-Amerikassa, Karibianmeren rannalla Surinamen ja Brasilian välissä. Osana Ranskaa se on myös osa Euroopan unionia ja euroaluetta.

Ensimmäiset arkeologiset todisteet Ranskan Guayanan asukkaista ovat 5000-luvulta eaa. Arawakeja saapui 200-luvun lopulla, ja karibit ajoivat heidät pois 700-luvulla. Eurooppalaiset saapuivat Ranskan Guayanaan 1500-luvulla, mutta ensimmäiset siirtokunnat perustettiin vasta 1600-luvulla. Varhaisimmat siirtokunnat kärsivät sisäisistä ristiriidoista, huonoista suhteista intiaaneihin ja karusta elämänlaadusta, kuten keltakuume-epidemioista.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
EUR Euro (Euro) € 2
ISO Kieli
FR Ranskan kieli (French language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Brasilia 
  •  Suriname 
Hallinnollinen alue
Kaupunki, Kylä,...